Muistiinpanoja medikalisaatiosta

  

Mitä medikalisaatio on?

Medikalisaatio on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa aiemmin ei-lääketieteelliset onglemat muuttavat muotoaan lääketieteellisiksi. Erilaisista sosiaalisista ja yleisinhimillisistä kysymyksistä aletaan puhua lääketieteen termein, ja myös ratkaisuja haetaan jatkuvasti enemmän lääketieteen piiristä. Medikalisaatio vahvistaa lääketieteen ja -teollisuuden asemaa yhteiskunnassa.

Medikalisaatiota ei voida pitää ainoastaan hyvänä tai huonona asiana – se on ajallemme tyypillinen ilmiö, jonka vaikutus on syytä tiedostaa. Tavallisesti medikalisaatio on ymmärretty ennemmin negatiiviseksi ilmiöksi, mahdollisesti johtuen siitä, että negatiiviset vaikutuksen on helppo havaita: terveysmarkkinoiden nousu ja terveyskuluttaminen ovat tulleet jäädäkseen. Tälläkin kolikolla on vähintään kaksi puolta: elämänlaatua on ollut mahdollista parantaa monilla sellaisillakin elämänalueilla, joita ei aikaisemmin mielletty lääketieteen osa-alueiksi.

Postmodernin ja premortemin ahdistuksen hoidosta

Individualistisen aikamme ihminen, sinua ahdistaa. Haluat pärjätä kaikilla elämänaluailla, mutta sinulla on vakava ongelma: aikaa ja rahaa ei ole koskaan tarpeeksi. Yksilöllistä tuskaasi ei ymmärrä kukaan, olethan ainutlaatuinen. Voit silti halutessasi jakaa olosi sosiaalisessa mediassa ja tuntea olevasi elossa, kun virtuaaliset peukalot nousevat ympärilläsi kohti taivasta.

Terveys on helppo mieltää samaksi asiaksi kuin hyvä elämä ja onnellisuus. Kukapa ei haluaisi olla terve ja toimintakykyinen, sillä ne luovat mahdollisuuden toteuttaa itseään ja olla se, kuka haluamme olla. Terveys on ennen kaikkea vapautta.

Voidaan ajatella, että medikalisaatio on eräänlainen kollektiivinen avunhuuto. Haluamme elää hyvää elämää ja uskomme lääketieteen voivan auttaa meitä saavuttamaan sen. Osaltaan tämä johtuu tieteenalan huimasta kehityksestä – osa aiemmin tappavista taudeista on enää etäinen muisto. Kuolemaa emme vielä pysty estämään, mutta siitä huolimatta vanhenemista on alettu pitää sairausmaisena ilmiönä. Nälkä kasvaa syödessä.

Koska olemme huomanneet, että lääketiede toimii, ulotamme vaatimuksia paremmasta uusille elämänaluaille. Eettisia kysymyksiä nousee esimerkiksi siitä, onko oikein kuluttaa resursseja vanhenemisen tai seksuaalisen pidättyväisyyden hoitoon. Olemme väistämättä tilanteessa, jossa lääketieteessä on enemmän mahdollisuuksia kuin näiden edellyttämiä resursseja. Joudumme siksi arvottamaan ja priorisoimaan terveyspalveluja.

Seuraavassa luvussa pohditaan lähemmin medikalisaation yhteyttä kuluttamiseen ja markkinoiden muodostumiseen.

Terveyden kysyntä ja konsumerismi

Terveydestä on kasvaneen kysynnän myötä tullut kauppatavaraa: sitä myyvät niin luontaistuoteliikkeet, yksityiset lääkäriasemat kuin naistenlehdetkin. Kaupalliset intressit hyötyvät medikalisaatiosta.

Konsumerismilla tarkoitetaan kuluttajalähtöisyyttä. Konsumerismi lääketieteessä tarkoittaa ajatussuuntaa, jossa ihmisen nähdään toimivan terveyden kentässä kuluttajan tavoin: hän etsii mahdollisimman hyvin itselleen sopivaa hyödykettä, joka on mahdollisimman laadukas ja edullinen. Konsumerismin myötä potilaita on alettu kutsua joissakin yhteyksissä asiakkaiksi.

Konsumerismi vahvistaa medikalisaatiota ja toisin päin. Markkinatalous etsii aktiivisesti uusia kaupallistettavia terveyshyödykkeitä. Hyvin markkinoidut terveyshyödykkeet menevät hyvin kaupaksi. Sovellettaessa markkinatalouden viitekehystä lääketieteen ja terevydenhuollon alalle havaitsemme alan erityispiirteitä, jotka on syytä pitää mielessä konsumeritisessa ajattelussa. Ne ovat samalla myös mahdollisten eettisten onglelmien lähtökohtia.

Ensinnäkin terveyspalvelujen asiakas ei ole lähes koskaan tiedollisesti riittävällä tasolla voidakseen tehdä vapaata ja riippumatonta arviointia eri terveyshyödykkeiden välillä. Asiakas tarvitsee tällöin niin sanotun agentin, joka toimii tiedonlähteenä ja avustaa päätöksenteossa. Terveydenhuollossa agenttina toimii yleensä potilaan lääkäri, ja heidän välillään vallitsee tiedon epäsymmetrian luoma asiakas-agenttisuhde. Jos yksityisen puolen lääkärin tarjoamat tutkimukset vaikuttavat hänen yrityksensä tulokseen ja sitä kautta välillisesti hänen omaan palkkaansa tai työsuhteeseensa, on kyseessä agnettisuhdetta vinouttava eturistiriita.

Toisaalta kuluttajan ja maksajan suhde on terveydenhuollossa huomattavan erilainen kuin perinteisessä markkinataloudessa. Julkisen terveydenhuollon puolella asiakas ei maksa omista hyödykkeistään täysimääräisinä, vaan huolehtii ainoastaan potilasmaksuista julkisen rahoituksen vastatessa suurimmasta osasta kuluja. Asiakas joutuu näin kyseenalaiseen ja palvelujen ylenmääräiselle käytölle altistavaan asemaan kuluttajana, kun kolmas osapuoli toimii maksumiehenä hänen hyödykkeistään. Yksityisellä puolella asiakas ja hänen vakuutuksensa huolehtivat tyypillisesti terveyshyödykkeiden maksamisesta. Eettinen ongelma piilee siinä, onko potilaan oikeus ostaa itsellee mielin määrin tutkimuksia ja toimenpiteitä varojensa mukaan, todellisen kuluttajan tavoin. Yleisesti tätä ei pidetä toivottavana epätasa-arvon, merkittävien vaihtoehtoiskustannusten ja medikalisaation epätarkoituksenmukaisen kiihtymisen vuoksi.

Tilannetta monimutkaistavat erilaiset tilaaja-tuottajamallit ja useat samanaikaiset rahoittajat. Myöskään toimenpiteiden todelliset ja tarkat kustannukset eivät useinkaan ole hoitopäätöksiä tekevän asiakas-agenttiparin tiedossa. Tästä huolimatta lääkärien olisi syytä aina pyrkiä arvioimaan tarjoamiensa hoitojensa kustannusvaikuttavuutta ja vaihtoehtoiskustannuksia. Resurssien hukkaaminen tehottomuuteen on epäeettistä reurssien omistajasta riippumatta.

Medikalisaatio ja media

Terveysaiheiden käsitteleminen mediassa herättä jatkuvasti laajaa kiinnostusta ja keskustelua. Kuten Iltalehden uutispäällikkö Ristamäki totesi Pressiklubissa 21.2., ”sairausjutut eivät floppaa”. Samassa ohjelmassa keskusteltiin median vastuusta terveyskysymyksissä medikalisaation myötä kasvaneen kysynnän edessä.

On selvää, että harhaanjohtavaan uutisointiin liittyy eettisiä onglemia. Hiljattain infuenssakuolemantapausten raportointi sai ihmiset ryntäämään rokotteiden perään, ja ne loppuivat terveyskeskuksista. Tämä poiki lisää lööppejä, jotka edelleen lisäsivät kansallista paniikkia. Lehdet katosivat kioskin hyllyltä nopeasti kuin influenssarokotteet lääketukusta.

Ongelma pelkistyy lukijoiden ja toimittajien tietojen vajavuuteen. Varsinaisia terveyteen erikoistuneita toimittajia on hyvin vähän huolimatta terveysaiheiden huomattavasta painoarvosta. Asiaan huonosti perehetynyt toimittaja ei välttämättä osaa kysyä oleellisia kysymyksiä tai kirjoittaa juttua vaaditulla tarkkuudella. Media kykenee myös nostamaan yksittäiset eriävät mielipiteet samanarvoisiksi jopa koko tieteellisen konsensuksen kanssa. Lukijalta puolestaan puuttuu sekä tietoa itse käsiteltävästä terveysaiheesta että käsitys kokonaiskuvasta. Näin lukijalle voi tulla epämääräinen tunne siitä, että mihinkään tietoa tarjoavaan tahoon ei voi luottaa, median antaessa konflikteille kohtuuttoman paljon palstatilaa.

Medikalisaation mahdollisuudet

Medikalisaatiossa on myös hyviä puolia. Se on osoittanut uusia aluevaltauksia lääketieteelle. Osaan näistä haasteista lääketiede on kyennyt vastaamaan erinomaisesti, parantaen ihmisten elämänlaatua ja terveyttä.

Psykiatriset sairaudet ovat yksi esimerkki, jossa medikalisaatiolla on ollut merkitystä. Aiemmin yksinkertaisesti hulluina pidetyt ihmiset ovat saaneet lääketieteellisen diagnoosin, kuten skitsofrenian. Tavallaan joitakin ihmisen luonteena tai sieluna pidetyistä ominaisuuksita on onnistuttu identifioimaan sairauksiksi, joilla on syy ja joita voidaan hoitaa. Näin mielen häiriöiden aihauttama stigma on vähentynyt. Kyseisisä potilaita on onnistuttu auttamaan lääkkeellisesti elämään tavanomaista elämää sen sijaan, että heidät vain sidottaisiin sänkyyn hullujenhuoneella. Huomautettakoon, että tällaista liikehdintää on tapahtunut myös päinvastaiseen suuntaan: homoseksuaalisuutta ei yleisesti enää (onneksi) nähdä sairautena.

Elintason, hygienian ja lääketieteen kehityksen vuoksi teollisuusmaiden asukkaiden elinikä on pidentynyt ja elämänlaatu parantunut. Lisäksi ihmistä kyetään pitämään hengissä lääketieteen keinoin hyvin pitkään tämän omien voimien ollessa jo lopussa. Ihmisen olessa kuolemaisillaan olemme rajapinnalla, jossa kohtaavat elämä, kuolema ja lääketiede. On perusteltua kysyä, kuinka pitkälle ihmiselämää on oikein venyttää ja millä hinnalla. Vaikka lääketieteeltä vaadittaisiin jatkuvasti uusia keinoja parantaa ihmiselämää, harva uskaltaa vaatia kuoleman estämistä.

Vanheneminen on voimakkaasti medikalisoitunut ilmiö. Hyvänä puolena on vanhusten elämänlaadun parantuminen: eturauhasen liikakasvuun liittyvää inkontinessia voidaan nykyään hoitaa. Tällaiset keinot helpottaa ikääntymisen vaivoja estävät vanhuksen invalidisoitumista ja mahdollistavat osallisuuden yhteiskuntaamme. Tällaista kehitystä on vaikea pitää epäeettisenä, vaikka kuinka näkisi vanhenemisen luonnollisena elämään kuuluvana prosessina.

Lähteinä käytetty

- Lääkärin etiikka ­-kirjaa (Suomen Lääkäriliitto 2013)

- Terveystaloustiede-kirjaa (Sintonen, Pekurinen 2009)

- vahvaa mutu-tietoa

Booster 2/13

Tahdon2013: mutu-analyysi

Johdanto

Tahdon2013-kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta on kerännyt lähes 150 000 suomalaisen nimen (www.tahdon2013.fi). Jo ensimmäisenä päivänään aloite sai kasaan eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 nimeä. Lakialoitetta on perusteltu sillä, että Suomen lainsäädäntö (avioliittolaki, 1 §) asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan sukupuolen ja seksuaalisuuden perusteella.

Lakialoitetta on myös kritisoitu. Kaltevan pinnan argumenttia on käytetty ennustamaan, että homoavioliittoja seuraavat mm. Bemarin kanssa avioutuminen ja sodomistien nousu (rappioyhteiskuntatulossa et al., Suomi24, 23.3.2013, 15:25). 

Keskeisenä kiistakysymyksenä on ollut avioliiton mukanaan tuoma ulkoinen adoptio-oikeus. Onko vanhempien homoseksuaalisella suuntautumisella negatiivinen vaikutus lapsen kehitykseen, kuten moni tuntuu pelkäävän? Hypoteesi: näin tuskin on.

Menetelmä

Tietoa haettiin Pubmed-tietokannasta lausekkeella ”homosexual parenting child development”. Järjestelyperusteena oli ”Recently Added”, ja huomioon otettiin vain 20 ensimmäistä hakutulosta.

Tiedonhakija käytti tiedonhakuun ja tuloksiin (erityisesti abstrakteihin) perehtymiseen sunnuntaiaamupäivän ja nautti samalla teestä sekä Queenin musiikista.

Tulokset

Uusimmissa tutkimuksissa on todettu, että lapsen kehitys, sukupuoli-identiteetti ja sosiaaliset sekä kognitiiviset kyvyt eivät eroa merkitsevästi hetero- ja lesbopariskuntien välillä (1). Sama on osoitettu myös homoparien lasten kohdalla, tosin vain pienillä aineistoilla (2). 

On myös todettu, että lesbopariskuntien ja heteroperheiden välillä ei juuri ole eroa, mutta sosiaalinen stigma luo ei-heteroperheille omat haasteensa (3). Tutkimukset korostavat myös, että itsessään kasvatuksen laatu on avainasemassa lapsen kehityksen kannalta, eikä vanhempien seksuaalisella suuntautumisella ole siihen nähden merkitsevää roolia. 

Todettakoon, että suurimmassa osassa tutkimuksia aineisto on pieni ja lesbopariskunnat ovat yliedustettuina. 

Pohdintaa 

Analyysin tulokset eivät ole tieteellisiä, mutta ne ovat silti käyttökelpoisempia kuin luulopuheiden varaan argumenttinsa rakentaneiden päätelmät.

Tätä analyysiä voidaan pitää hellyyttävänä osoituksena siitä, miten tieteellisen maailmankuvan omaksunut laiska opiskelija yrittää nopeasti saada lihaa uskomustensa ympärille. 

Onneksi epäilijöiden ei tarvitse jäädä tällaisen hapuilun varaan. Suosittelen lukemaan Sosiaali- ja terveysministeriön mietinnön aiheesta (4), erityisesti luvun kolme, jonka aineistona on useita kymmeniä artikkeleita. Ovat ministeriössä päässeet samoihin tuloksiin kuin allekirjoittanut.

Lukuisista maailman ilmiöistä on tieteellistä tietoa, mutta yleiseen tietoisuuteen sillä näyttäisi olevan vain heikko vaikutus. Tuskin on realistista olettaa, että keskusteluun tai päätöksentekoon osallistuvat siihen perehtyisivät. Tämä luo asiantuntijoille – myös lääkäreille – ennen kaikkea vastuun. Vastuun siitä, ettei tieto jää täysin asenteiden varjoon.

Lopuksi todettakoon, että tutkimusten mukaan homot ovat ihmisiä (homo sapiens) toisin kuin Bemarit ja näin ollen ihmisoikeudet koskevat myös heitä. Oikeutettu vaatimus luopua perusteettomia ennakkoluuloja vahvistavista laeista seuraa sen myötä.

Viitteet

1. Fond G, Franc N, Purper-Ouakil D. Homosexual parenthood and child development: Present data. Encephale. 2012;38(1):10-15.

2. Greenfeld DA. Reproduction in same sex couples: Quality of parenting and child development Curr Opin Obstet Gynecol. 2005;17(3):309-312.

3. Bos HM, van Balen F, van den Boom DC. Lesbian families and family functioning: An overview Patient Educ Couns. 2005;59(3):263-275.

4. STM 2003:10, Rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietintö.

Viittaa tähän artikkeliin: ”Siskot ja veljet, hakekaa loksuilta Booster. Hyvää settiä!”

 Alien


Tähdet loistivat kirkkaina. Tänä yönä ne olivat juuri oikeassa asennossa.

Ympärilläni oleva maisema liukui menneisyyteen. Autoni vei minua määrätietoisesti kohti taloa, jossa asuin, mutta en ollut varma, pääsisinkö sinne asti. Pitäisi varmaan laittaa viesti vaimolle, älä valvo turhaan, mene nukkumaan...

Tulisivatko ne tänään? Tunsin niin, mutta tällaisista asioista ei koskaan voi olla aivan varma.

Harmillisinta avaruusolentojen tapailemisessa oli, ettei mielenkiintoisia kokemuksiaan voinut jakaa työkavereiden eikä ainakaan vaimon kanssa. Useaan kertaan olin yrittänyt aloittaa keskustelun aiheesta. Viimeksi tein sen mainitsemalla ohimennen olleeni UFO:ssa toissapäivänä, mutta osastosihteeri jatkoi tavanomaista keskustelua ei mistään, muun muassa bensan hinnasta.Ymmärrätte varmaan, kuinka turhauttavaa, varsinkin, kun UFO ei todellakaan käyttänyt polttoainenaan bensiiniä.

Oikeastaan olin hieman huolissani siitä, että minua pidettiin työpaikallani jonkin asteisena hulluna, vähintäänkin erikoisena. Olin selvitellyt tiedustelulennoista vastaavalta olennolta, voisinko ottaa seuralaisen seuraavalle lennolle. Vaimoani en ottaisi. "Mitä minä laitan päälleni? Sopiiko tämä kaulakoru aluksen väreihin?" Voin vain kuvitella, kuinka hänen verenpaineensa kohoaisi entisestään kaiken epämukavuuden vaikutuksesta. Osastosihteerin sen sijaan voisin ottaa mukaani. Siinäpä näkisi sihteerikin, ettei bensan hinta vaikuttanut tämän aluksen kiitoon! Oliot eivät olleet jostain syystä innostuneet asiasta.

***

Olenko valittu? Tulisiko minun kertoa tästä muille?

"Voi teitä, hra A! Sekä kielesi että ajatuksesi ovat niin yksinkertaisia, että emme asiaa sinulle pystyisi selittämään, puhumattakaan siitä, että haluaisimme ylipäänsä tehdä niin. Jatkakaamme osastolle?"

Kirjeestä ystävälle 22.4.2012

--

Evoluutioteoria. Niin kuin olemme todenneet, sillä pystyy selitämään hyvin monet elämän mekanismit lajien kehittymisestä talouteen.

Evolutiivinen järjestelmä on rakenteeltaan kilpailullinen. Vain ominaisuuksiltaan parhaat saavat siirtää perintönsä jälkipolville. Olento saa oikeutuksen jälkeläistensä olemassaololle olemalla tarpeeksi hyvä, parempi kuin muut.

Taloudesta on jo paasattu paljon, haluan keskittyä ihmisten välisiin suhteisiin. Nykymaailmassa ”evoluutiovaluuttaa” eivät ole enää automaattisesti parhaat fyysiset valmiudet vaan status. Status voi koostua monista osatekijöistä: raha, valta, erityisosaaminen (esim. bassonsoittotaito tai taiteellinen kyvykkyys), ulkonäkö jne. Ihmiset pyrkivät olemaan ainakin jollain (mieluiten useammallakin) elämänalueella parempia kuin heidän sosiaalisen verkostonsa jäsenet. Miksikö? Joku voisi väittää, että saadakseen parhaan parittelukumppanin. Onko toimintamme perimmäinen kannustin aina tehdä vaikutus häneen?

Jos toimintamme pohjaa eläimellisille tarpeillemme ja evoluutioteorian kilpailuperiaate vaikuttaa kaikilla elämänalueillamme, missä on humanismin paikka? Onko pyytteetöntä altruismia olemassa, ajattelemmeko joka tilanteessa vain itseämme ja seksiä?

Inhimilliset reaktiot ovat toivon pilkahdus (muuten olisimme kaikki psykopaatteja). Suurin osa meistä samaistuu toisiin ihmisiin ja kykenee empatiaan.

Kysynkin nyt: voiko ihminen ylittää alkukantaiset viettinsä ja aidosti rakentaa maailmaa muidenkin kannalta hyväksi? Mikä siihen motivoi, empatia? Ylittääkö toisen samaistuminen oman elämän tärkeyden ja kilpailuvietin? Voimmeko luopua evolutiivisesta kilpailun universaalista kulttuurista? Tämä mekanismi tuntuu ylivoimaisen ja murskaavan rakenteelliselta.  Onko siitä luopumisen pohtiminen realistista? Pysähtyykö tällöin kehitys? Onko kehitys itseisarvo tai moraalisesti oikein?

--

 22.9.2012

Monelle oman itsensä kannalta paras elämä on luonteeltaan empaattinen. En siis ole enää niin huolissani puhtaan altruismin olemassaolosta, oikeastaan olen melko varma, ettei sellaista ole. Mutta se ei vähennä toisiin ihmisiin samaistumisen ja siitä seuraavien tekojen moraalista arvoa.

Empaattisen kehän laajentaminen

Mainio video tribalismin ylittämisestä empatian avulla.

Booster 1/2012:

Kiekkokansamme kohtalo

Tervetuloa kovaan maailmaan, jossa sota on politiikkaa ja poikittainen maila pelinrakentamista.

Suomen vapaa kansa saavutti suurimman voittonsa sitten talvisodan lunastaessaan jääkiekon maailmanmestaruuden  viime vuonna. Kauan oli odotettu tällaista suomalaiset yhdistävää riemua. Eikö kohmeinen juoppokin jo huudahda ojansa pohjalta, täynnä elämää: ”minä olen maailmanmestari!”

Olen silti huolissani. En tiedä missä vaiheessa rehellinen voimien mittelö jääkiekkokaukalossa muuttui suurin piirtein rikolliseksi toiminnaksi, mutta viime syksyn älämölöstä päätellen niin on joka tapauksessa tapahtunut. Tiedotusvälineitä pommittavat ääri-liberaalit hippipoliitikot ovat lopultakin onnistuneet sumentamaan terveen järjen.

Toivon kuitenkin jokaisen täyspäisen kansalaisen ymmärtävän, ettei sen paremmin ihmisiä kuin puitakaan halailemalla voiteta mitään. Päinvastoin: jos emme ole parempia kuin toiset työntekijät, toiset sotilaat ja toiset pelaajat, putoamme ja jäämme jalkoihin. Elämä on jatkuvaa play offia, vailla erätaukoja. Siispä esittelen seuraavaksi muutamia parannusehdotuksia, joilla vahvistetaan jääkiekkokulttuuriamme ja sen myötä koko kansakuntamme selkärankaa.

Jääkiekkojunioreitamme valmentamaan on pikimmiten pestattava ammatitason nyrkkeilijä, joka opettaa nuorille, ettei elämässä tai varsinkaan kaukalossa pyydellä anteeksi. Muuten saa turpaansa. Taisteluvalmennus parantaa myös merkittävästi valmiutta penkkiurheiluun sekä humalaiseen jälkipuintiin. Nämä kansallislajit ovat nuorison keskuudessa jopa mailamittelöäkin suuremmassa suosiossa.

Ilmeisesti Venäjän kiekkojunnujen taktiseen johtoryhmään kuuluu jo huippunyrkkeilijän lisäksi taekwondon, potkunyrkkeilyn sekä vapaapainin ammattilainen. Määrärahoja lapsipelaajasotilaiden kouluttamiseen ohjataan jo 50 000 jeniä  päivässä. Tämä muodostaa merkittävä uhan Suomen maailmanmestaruudelle. Jääkiekkoliiton komentajalle on siis ehdottomasti annettava lisää valtaa ja mahdollisuuksia palauttaa ykkösketjun puolustus tämän ajan tasolle.

Kyetäksemme taistelemaan ulkovaltojen joukkueita vastaan meidän on lisäksi määrätietoisesti alasajettava peliä kahlitsevaa säännöstöä. Ainoana sallittuna kontaktimuotona taklaus jättää paljon arvailujen varaan, ja pakottaa pelaajat selvittämään todellisen kaukalon kuninkaan vasta pelin jälkeen. Hurmeinen taisto tulisi käydä pukuhuoneen sijasta jäällä: näin yleisölle tajoutuu mahdollisuus kannustaa poikaansa ja valmentajille tapa löytää joukkueidensa eliitit tositilannetta varten. Säännöt eivat saa hyydyttää pelin todellista luonnetta – miehen on saatava olla eläin kylpien veressä ja hiessä, sisällispeleissäkin.

Myös meidän lääketieteen opiskelijoiden tulee tehdä voitavamme suomalaisen jääkiekkoilun tilanteen parantamiseksi. Tulemme olemaan usein nuorison kanssa tekemisissä neuvolassa ja terveyskeskuksissa, nuorten urheilulääkäreistä ja lastenlääkäreistä puhumattakaan. Meillä on siten edellytykset olla mukana kasvattamassa urheilijoita, joiden oikeaa suoraa ja tappajan katsetta ei kiekkokonfliktien veteraanien kuten Liivikin tai Luttisen tarvitse hävetä. Olennaista on totuttaa lapsi siihen, että ilman väkivaltaista käytöstä ei yksinkertaisesti pärjää. Aggressiobehaviorismin soveltaminen neuvolassa voi tarkoittaa esimerkiksi lelun viemistä ja murskaamista jalan alla. Vanhempien lasten kanssa hyvä lähetymistapa on ärsytyskeskuksen stimulointi verbaalisesti tai yli-ironisilla teksteillä.

Joutavoinen

Mies eli laatikossa

Mies eli laatikossa.

Laatikko muodosti katon, seinät ja lattian.

Miehen elämässä ei ollut varsinaisesti mitään eriskummallista, lukuunottamatta hänen ajoittaisia pohdintojaan siitä, mitä laatikon ulkopuolella oli.

Olisiko lattian alla tähtitaivas? Saattoiko katon yläpuolella siljaita tulivuoria? Päästäisivätkö seinät kaatuessaan valtameren juoksemaan vapaana?

Mies tunsi olonsa turvalliseksi. Jokainen päivä vastasi edellistä, eikä huomisesta tarvinnut kantaa huolta. Ja jos laatikon ulkopuolella olisikin jotain kammottavaa tai jopa vaarallista, se pysyi poissa hänen maailmastaan.

Tästä huolimatta, kenties tilapäisessä hulluuden puuskassa, mies päätti kurkistaa laatikon ulkopuolelle. Hän ei oikeastaan ollut ensinkään varma, voisiko hän tehdä niin. Silti hän kurkisti ulos.

Mies halusi tietää vastauksen.

***

Aluksi kaikki oli pimeää. Hetken kuluttua mies näki ulkopuolelle.

Lattian alla oli samanlainen laatikko, missä hän eli. Katon yläpuolella sijaitsi myös laatikko. Niin ikään seinät päästivät miehen katsomaan oman laatikkonsa vastinetta.

Nopeasti mies ymmärsi tehneensä virheen ja toivoi, että hän voisi vain palata takaisin laatikkoonsa ja unohtaa koko lyhyen seikkailunsa. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Mies suljettiin pieneen laatikkoon, jossa ei voinut seistä eikä maata.

***

Mies eli pienessä laatikossa.

Laatikon katto painoi hänen takaraivoaan, seinät raapivat hänen polvensa verille ja lattia pakotti hänet S-kirjaimen muotoiseksi.

Miehen elämässä ei varsinaisesti tapahtunut mitään eriskummallista, lukuunottamatta hänen ajoittaisia pohdintojaan siitä, oliko ison laatikon ulkopuolella todella sijainnut samanlaisia laatikoita kuin hänen vai ainoastaan peilejä.

Mies ei halunnut tietää vastausta.