(Booster 2/15)
Kun luin pääsykokeisiin,
Galenos opetti: ”Kaunokirjallisuus on tehokas keino avata lukijalle elämän koko
spektri.” Samalla sivulla puhuttiin humanismista ja muista asioista, joiden
löytyminen lääkiksen pääsykoekirjasta hämmensi.
Kirjoituksissa
menestyneelle, ylpeälle abiturientille lääketieteen piti olla ala, joka
rakentuu biologiasta, kemiasta ja fysiikasta. Kyllähän näissä on spektriä jo
riittämiin – jotain mistä saa luonnontieteellisen otteen. Miksi kaipaisin
satuja tullakseni hyväksi lääkäriksi?
Olen silti aina pitänyt
lukemisesta, ja kieltämättä Sinuhe
egyptiläinen oli vaikuttava kirja. Kuten myös Supernaiivi ja Sivullinen olivat.
Mutta kirjoja enemmän oppia elämän spektristä ovat antaneet ne potilaat, joita
klinikassa olen päässyt tapaamaan.
Ihmiset hahmottavat
elämäänsä tarinana – tavallaan hassua, ihan kuin maallisella vaelluksellamme
olisi käsikirjoitettu juoni. On alku, juonenkäänteitä sekä henkilöhahmoja eri
rooleissa. Toimintaamme ohjaa pyrkimys siihen, että eläisimme onnellisina
elämämme loppuun asti.
Myös potilaat kertovat
tarinoita. Olin hiljattain harjoittelussa nuorisopsykiatrian suljetulla osastolla,
ja tarinat olivat sen mukaisia. Kuulin siitä, miltä tuntuu katsoa itseään peilistä
ja vihata näkemäänsä. Kuulin siitä, millaista on yrittää käydä koulua kun
kotona odottaa helvetti.
Yritin samaistua nuorten
kertomuksiin – se ei ollut helppoa. Koko elämäni on ollut melko onnellinen, ja traumatisoivia
kokemuksia ei ole tielleni sattunut.
Uskon, että moni opiskelutoveri
jakaa tunteen. Sillä tänne lääkikseen on tiivistynyt suuri hyväosaisten nuorten
joukko. Monellakaan meistä ei ole samanlaisia kokemuksia kuin
nuorisopsykiatrian potilailla. Olemme siksi etuoikeutettuja.
Sen vuoksi potilaiden kertomusten
kuunteleminen on meille oleellisen tärkeää. Muuten on vaarana, että muodostamme
todellisuudesta irrallisen kuplan.
Elämän pimeistä puolista
irroittautuminen näkyy puheissa ja asenteissa. Joku sanoo, että elämässä
menestyminen on vain itsestä kiinni. Ja että jokaisella on samat
mahdollisuudet. Että kunhan vain yrittää tarpeeksi, jokainen voi olla ihan mitä
vain itse haluaa.
No ei kyllä varmasti voi.
Nämä ovat ehkä idioottimaisimpia mantroja, mihin korkeakoulutettu voi uskoa.
Onneksi lääkisläisinä voimme
oppia, että kaikki on ratkaisevasti kiinni siitä, millaiset geenit vanhemmillamme
sattuivat olemaan ja miten ne järjestyivät sanellen tulevaisuutemme
edellytykset. Opimme ehkä myös, miten tärkeää on, millaisessa liemessä uimme äitimme
kohdussa. Tutustuimmeko stressihormoneihin ja alkoholiin jo ennen syntymää? Entä
jaksoiko perheemme rakastaa meitä?
On tietenkin kivaa ajatella,
että kaikki elämämme saavutukset ovat omaa ansiotamme. Ehkä potilaiden tarinoiden
kuunteleminen voi opettaa tarvittavaa nöyryyttä.
Silloin kun pärjäämme,
pelaamme kohtalaisen hyvin niillä korteilla, mitkä sattuma on meille jakanut.
Silloin on syytä olla ylpeän lisäksi kiitollinen.
