Muistiinpanoja medikalisaatiosta

  

Mitä medikalisaatio on?

Medikalisaatio on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa aiemmin ei-lääketieteelliset onglemat muuttavat muotoaan lääketieteellisiksi. Erilaisista sosiaalisista ja yleisinhimillisistä kysymyksistä aletaan puhua lääketieteen termein, ja myös ratkaisuja haetaan jatkuvasti enemmän lääketieteen piiristä. Medikalisaatio vahvistaa lääketieteen ja -teollisuuden asemaa yhteiskunnassa.

Medikalisaatiota ei voida pitää ainoastaan hyvänä tai huonona asiana – se on ajallemme tyypillinen ilmiö, jonka vaikutus on syytä tiedostaa. Tavallisesti medikalisaatio on ymmärretty ennemmin negatiiviseksi ilmiöksi, mahdollisesti johtuen siitä, että negatiiviset vaikutuksen on helppo havaita: terveysmarkkinoiden nousu ja terveyskuluttaminen ovat tulleet jäädäkseen. Tälläkin kolikolla on vähintään kaksi puolta: elämänlaatua on ollut mahdollista parantaa monilla sellaisillakin elämänalueilla, joita ei aikaisemmin mielletty lääketieteen osa-alueiksi.

Postmodernin ja premortemin ahdistuksen hoidosta

Individualistisen aikamme ihminen, sinua ahdistaa. Haluat pärjätä kaikilla elämänaluailla, mutta sinulla on vakava ongelma: aikaa ja rahaa ei ole koskaan tarpeeksi. Yksilöllistä tuskaasi ei ymmärrä kukaan, olethan ainutlaatuinen. Voit silti halutessasi jakaa olosi sosiaalisessa mediassa ja tuntea olevasi elossa, kun virtuaaliset peukalot nousevat ympärilläsi kohti taivasta.

Terveys on helppo mieltää samaksi asiaksi kuin hyvä elämä ja onnellisuus. Kukapa ei haluaisi olla terve ja toimintakykyinen, sillä ne luovat mahdollisuuden toteuttaa itseään ja olla se, kuka haluamme olla. Terveys on ennen kaikkea vapautta.

Voidaan ajatella, että medikalisaatio on eräänlainen kollektiivinen avunhuuto. Haluamme elää hyvää elämää ja uskomme lääketieteen voivan auttaa meitä saavuttamaan sen. Osaltaan tämä johtuu tieteenalan huimasta kehityksestä – osa aiemmin tappavista taudeista on enää etäinen muisto. Kuolemaa emme vielä pysty estämään, mutta siitä huolimatta vanhenemista on alettu pitää sairausmaisena ilmiönä. Nälkä kasvaa syödessä.

Koska olemme huomanneet, että lääketiede toimii, ulotamme vaatimuksia paremmasta uusille elämänaluaille. Eettisia kysymyksiä nousee esimerkiksi siitä, onko oikein kuluttaa resursseja vanhenemisen tai seksuaalisen pidättyväisyyden hoitoon. Olemme väistämättä tilanteessa, jossa lääketieteessä on enemmän mahdollisuuksia kuin näiden edellyttämiä resursseja. Joudumme siksi arvottamaan ja priorisoimaan terveyspalveluja.

Seuraavassa luvussa pohditaan lähemmin medikalisaation yhteyttä kuluttamiseen ja markkinoiden muodostumiseen.

Terveyden kysyntä ja konsumerismi

Terveydestä on kasvaneen kysynnän myötä tullut kauppatavaraa: sitä myyvät niin luontaistuoteliikkeet, yksityiset lääkäriasemat kuin naistenlehdetkin. Kaupalliset intressit hyötyvät medikalisaatiosta.

Konsumerismilla tarkoitetaan kuluttajalähtöisyyttä. Konsumerismi lääketieteessä tarkoittaa ajatussuuntaa, jossa ihmisen nähdään toimivan terveyden kentässä kuluttajan tavoin: hän etsii mahdollisimman hyvin itselleen sopivaa hyödykettä, joka on mahdollisimman laadukas ja edullinen. Konsumerismin myötä potilaita on alettu kutsua joissakin yhteyksissä asiakkaiksi.

Konsumerismi vahvistaa medikalisaatiota ja toisin päin. Markkinatalous etsii aktiivisesti uusia kaupallistettavia terveyshyödykkeitä. Hyvin markkinoidut terveyshyödykkeet menevät hyvin kaupaksi. Sovellettaessa markkinatalouden viitekehystä lääketieteen ja terevydenhuollon alalle havaitsemme alan erityispiirteitä, jotka on syytä pitää mielessä konsumeritisessa ajattelussa. Ne ovat samalla myös mahdollisten eettisten onglelmien lähtökohtia.

Ensinnäkin terveyspalvelujen asiakas ei ole lähes koskaan tiedollisesti riittävällä tasolla voidakseen tehdä vapaata ja riippumatonta arviointia eri terveyshyödykkeiden välillä. Asiakas tarvitsee tällöin niin sanotun agentin, joka toimii tiedonlähteenä ja avustaa päätöksenteossa. Terveydenhuollossa agenttina toimii yleensä potilaan lääkäri, ja heidän välillään vallitsee tiedon epäsymmetrian luoma asiakas-agenttisuhde. Jos yksityisen puolen lääkärin tarjoamat tutkimukset vaikuttavat hänen yrityksensä tulokseen ja sitä kautta välillisesti hänen omaan palkkaansa tai työsuhteeseensa, on kyseessä agnettisuhdetta vinouttava eturistiriita.

Toisaalta kuluttajan ja maksajan suhde on terveydenhuollossa huomattavan erilainen kuin perinteisessä markkinataloudessa. Julkisen terveydenhuollon puolella asiakas ei maksa omista hyödykkeistään täysimääräisinä, vaan huolehtii ainoastaan potilasmaksuista julkisen rahoituksen vastatessa suurimmasta osasta kuluja. Asiakas joutuu näin kyseenalaiseen ja palvelujen ylenmääräiselle käytölle altistavaan asemaan kuluttajana, kun kolmas osapuoli toimii maksumiehenä hänen hyödykkeistään. Yksityisellä puolella asiakas ja hänen vakuutuksensa huolehtivat tyypillisesti terveyshyödykkeiden maksamisesta. Eettinen ongelma piilee siinä, onko potilaan oikeus ostaa itsellee mielin määrin tutkimuksia ja toimenpiteitä varojensa mukaan, todellisen kuluttajan tavoin. Yleisesti tätä ei pidetä toivottavana epätasa-arvon, merkittävien vaihtoehtoiskustannusten ja medikalisaation epätarkoituksenmukaisen kiihtymisen vuoksi.

Tilannetta monimutkaistavat erilaiset tilaaja-tuottajamallit ja useat samanaikaiset rahoittajat. Myöskään toimenpiteiden todelliset ja tarkat kustannukset eivät useinkaan ole hoitopäätöksiä tekevän asiakas-agenttiparin tiedossa. Tästä huolimatta lääkärien olisi syytä aina pyrkiä arvioimaan tarjoamiensa hoitojensa kustannusvaikuttavuutta ja vaihtoehtoiskustannuksia. Resurssien hukkaaminen tehottomuuteen on epäeettistä reurssien omistajasta riippumatta.

Medikalisaatio ja media

Terveysaiheiden käsitteleminen mediassa herättä jatkuvasti laajaa kiinnostusta ja keskustelua. Kuten Iltalehden uutispäällikkö Ristamäki totesi Pressiklubissa 21.2., ”sairausjutut eivät floppaa”. Samassa ohjelmassa keskusteltiin median vastuusta terveyskysymyksissä medikalisaation myötä kasvaneen kysynnän edessä.

On selvää, että harhaanjohtavaan uutisointiin liittyy eettisiä onglemia. Hiljattain infuenssakuolemantapausten raportointi sai ihmiset ryntäämään rokotteiden perään, ja ne loppuivat terveyskeskuksista. Tämä poiki lisää lööppejä, jotka edelleen lisäsivät kansallista paniikkia. Lehdet katosivat kioskin hyllyltä nopeasti kuin influenssarokotteet lääketukusta.

Ongelma pelkistyy lukijoiden ja toimittajien tietojen vajavuuteen. Varsinaisia terveyteen erikoistuneita toimittajia on hyvin vähän huolimatta terveysaiheiden huomattavasta painoarvosta. Asiaan huonosti perehetynyt toimittaja ei välttämättä osaa kysyä oleellisia kysymyksiä tai kirjoittaa juttua vaaditulla tarkkuudella. Media kykenee myös nostamaan yksittäiset eriävät mielipiteet samanarvoisiksi jopa koko tieteellisen konsensuksen kanssa. Lukijalta puolestaan puuttuu sekä tietoa itse käsiteltävästä terveysaiheesta että käsitys kokonaiskuvasta. Näin lukijalle voi tulla epämääräinen tunne siitä, että mihinkään tietoa tarjoavaan tahoon ei voi luottaa, median antaessa konflikteille kohtuuttoman paljon palstatilaa.

Medikalisaation mahdollisuudet

Medikalisaatiossa on myös hyviä puolia. Se on osoittanut uusia aluevaltauksia lääketieteelle. Osaan näistä haasteista lääketiede on kyennyt vastaamaan erinomaisesti, parantaen ihmisten elämänlaatua ja terveyttä.

Psykiatriset sairaudet ovat yksi esimerkki, jossa medikalisaatiolla on ollut merkitystä. Aiemmin yksinkertaisesti hulluina pidetyt ihmiset ovat saaneet lääketieteellisen diagnoosin, kuten skitsofrenian. Tavallaan joitakin ihmisen luonteena tai sieluna pidetyistä ominaisuuksita on onnistuttu identifioimaan sairauksiksi, joilla on syy ja joita voidaan hoitaa. Näin mielen häiriöiden aihauttama stigma on vähentynyt. Kyseisisä potilaita on onnistuttu auttamaan lääkkeellisesti elämään tavanomaista elämää sen sijaan, että heidät vain sidottaisiin sänkyyn hullujenhuoneella. Huomautettakoon, että tällaista liikehdintää on tapahtunut myös päinvastaiseen suuntaan: homoseksuaalisuutta ei yleisesti enää (onneksi) nähdä sairautena.

Elintason, hygienian ja lääketieteen kehityksen vuoksi teollisuusmaiden asukkaiden elinikä on pidentynyt ja elämänlaatu parantunut. Lisäksi ihmistä kyetään pitämään hengissä lääketieteen keinoin hyvin pitkään tämän omien voimien ollessa jo lopussa. Ihmisen olessa kuolemaisillaan olemme rajapinnalla, jossa kohtaavat elämä, kuolema ja lääketiede. On perusteltua kysyä, kuinka pitkälle ihmiselämää on oikein venyttää ja millä hinnalla. Vaikka lääketieteeltä vaadittaisiin jatkuvasti uusia keinoja parantaa ihmiselämää, harva uskaltaa vaatia kuoleman estämistä.

Vanheneminen on voimakkaasti medikalisoitunut ilmiö. Hyvänä puolena on vanhusten elämänlaadun parantuminen: eturauhasen liikakasvuun liittyvää inkontinessia voidaan nykyään hoitaa. Tällaiset keinot helpottaa ikääntymisen vaivoja estävät vanhuksen invalidisoitumista ja mahdollistavat osallisuuden yhteiskuntaamme. Tällaista kehitystä on vaikea pitää epäeettisenä, vaikka kuinka näkisi vanhenemisen luonnollisena elämään kuuluvana prosessina.

Lähteinä käytetty

- Lääkärin etiikka ­-kirjaa (Suomen Lääkäriliitto 2013)

- Terveystaloustiede-kirjaa (Sintonen, Pekurinen 2009)

- vahvaa mutu-tietoa