Kilpavarustelun järjettömyydestä

(Booster 4/14)

Psykologi Max Bazerman Harvardin kauppakorkeakoulusta on tienannut tuhansia euroja huutokauppaamalla 20 dollarin seteleitä kurssiensa avausluennoilla. Tuottoisassa pelissä on kolme sääntöä:

• Suurin tarjous voittaa 20 dollaria.
• Jokaisen tarjouksen tulee olla vähintään dollarin isompi kuin edellinen.
• Voittajan lisäksi myös toiseksi korkeimman tarjoajan tulee maksaa tarjoamansa summa huutokaupan pitäjälle.

Voisi kuitella, että Harvardissa opiskelevat kauppatieteilijät eivät häviäisi rahaa näin yksinkertaisessa pelissä. Bazerman kuitenkin kertoo, että hän on aina vähintään saanut kaksi kymppiänsä takaisin, ja joskus jopa voittanut satoja dollareita kerralla.

Huutokaupan alkaessa muutamat opiskelijat osallistuvat huvikseen tietäen, että voivat lopettaa koska vain. Yleensä kokeimman tarjouksen ylittäessä 10 dollaria kaikki paitsi kaksi eniten tarjonnutta lopettavat tarjoamisen ja jäävät seuraamaan, miten kahden kilpailijan käy.

Kun korkein tarjous lähestyy 20 dollaria, kilpailijoille on jo kauan sitten kirkastunut, että Bazerman tulee voittamaan omansa takaisin korkojen kera. Pelin luonne on muuttunut: kaksi tarjoajaa eivät enää itse asiassa tavoittele voittamista, vaan häviämisen estämistä.  Kumpikaan ei halua olla se, joka maksaa parikymppiä saamatta mitään takaisin.

Psykologisesti mielenkiintoista on, kuinka kumpikin kilpailija kuvittelee toisen lopettavan typerän tarjouskilpailun ensimmäisenä. Silti yleensä vasta kun korkein tarjous on moninkertaisesti isompi kuin voittona ollut 20 dollaria, toinen kilpailijoista turhautuu ja lopettaa.

Häviämisen välttämisen on tutkimuksissa osoitettu olevan voimakkaampi toimintaa ohjaava voima kuin odotetun voiton tuoma motivaatio. Dollarihuutokaupan kaltaisten kilpavarustelutilanteiden lopputulos on, että kaikki pelaajat häviävät – toiset vain enemmän kuin toiset.

Kilpavarustelua tapahtuu valitettavasti paljon esimerkkiämme suuremmassa ja sitä kautta tappiollisemmassa mittakaavassa – kuten maanpuolustuksessa. Kenraali Gustav Hägglund maalaili viimeksi 21.8. Aamu-tv:ssä visoitaan tulevaisuuden Euroopan unionista vakavasti otettavana sotilasmahtina. Mehän emme halua hävitä Venäjälle.

Tiedämme, että puolustusvoimien ylläpitäminen on kallista. Ostetaan miljoonien eurojen laitteita, joita tuhannet nuoret kouluttautuvat käyttämään ollakseen parempia kuin kilpailijan joukot. En tiedä kumpi on suurempaa tuhlausta, miljoonat eurot vai henkilötyötunnit, jotka olisi voinut käyttä johonkin rakentavaan. Tämä on järjetön peli, joka on niin vakiintunut, että olemme unohtaneet sen järjettömyyden.

Psykologi Bazerman haluaa huutokauppaesimerkillän opettaa opiskelijoille neuvottelutaitoja. Rationaalisella neuvottelulla opiskelijat voisivat päätyä kierteen katkaisemiseen ja tarjotun voiton jakamiseen kompromissina, mikäli vastaava petollinen huutokauppa järjestettäisiin heille uudelleen.

Usein sanotaan, että kompromisseja tehdessä kukaan ei voita. Tilanne on silti parempi kuin se, että kaikki häviävät. Kompromissit vaativatkin ennen kaikkea toisen osapuolen näkemistä kumppanina kilpailijan sijasta. Se on kaikkea muuta kuin helppoa, erityisesti nyt, kun uutisvirtamme täytyy kriisiuutisista kriisiuutisten perään.

Hamna Shida ‘n’ Stuff

PeerCorps Trust Fund Medical Internship in Tanzania, June 2014

When we first arrived to the airport of Dar es Salaam, it was rainy and almost cold. But this was only the first unexpected incident in our 40-day-trip through Tanzania.

Back in the cold and dark Finland, Michael Wilson held a lecture for our medical class about trauma prevention in Seychelles. He also told that he works as an international coordinator for the PeerCorps Trust Fund, and if anyone is interested doing a practical internship in Tanzania, one should contact him. In the end there were four of us sitting with Michael, drinking tea, viewing pictures and planning a trip for next summer.

So we packed our stethoscopes, ECG-rulers (of course at that time we didn’t know that there wouldn’t be an ECG-machine in the hospital), got the vaccines and reserved flights to Dar es Salaam. Soon enough we found ourselves under mosquito nets in a budget hostel near Kariakoo.

We had one week time to get ourselves familiar with the culture before the actual internship would start. So we took a boat to Zanzibar and traveled around the island with a dalla dalla (local cozy minibus). In addition of getting burned in the endless paradise coasts of Zanzibar, we tried to pick up the basics of bonfire drumming and the Swahili-language. Luckily the locals were super-eager to teach us these skills. Some were even more eager to teach us their mother tongue, one of the hundreds of Tanzanian tribal languages. But naturally we had enough challenge with the national language, as well as the locals had with English. By the time we left the island, we were able to say nzuri when someone asked habari? And we really were doing well.

We had decided to do the three-week-internship in Nzega, a rural town in the northwest of Tanzania. Before getting too far out, we met Michael who had arranged for us an opportunity to get to see the Muhimbili University Hospital, the biggest hospital in the country. We found out that they were really pedantic about the procedures we could get to see, and for that we didn’t see too much. Nonetheless the highlight of the campus visit was a lecture about skin bleaching habits of local women (and men, to some extent). We were sad to hear that many women use the bleaching products regardless of the excessive damage to their skin and other organs. One woman that was interviewed afterwards said that she was obligated to continue bleaching, or her skin color would darken further. About this time we started to realize that white skin really makes you stand out in the crowd in this part of the world.

Mzungu was among the first words we learned in the streets of Nzega. The word is used to refer to someone with white skin and Western origin. And since the town wasn’t necessarily a tourist hot spot, we received lots of attention and enthusiastic shouting. At first we could not help but wonder, what would happen if someone shouted “hey black man from Africa” to an immigrant in Finland. But soon enough we found out that generally the locals didn’t mean to offend. Quite on the contrary – Nzega soon made us feel that we were warmly welcome.

We wanted to stay with local families during our internship. Michael had arranged everything beforehand with the community. So Marcus and I moved to one family, Eeva and Lotta moved to another. The first days with our family felt somewhat weird, because we had no common language. At the dinner table we ate in silence, always being very polite and saying asante when there was something to thank. We played ball with the four kids of the family, and they taught us to dance like they dance in their gospel home videos. We found out that you can actually go a long way without words.

Then it was time to get to it – we started our internship in the Nzega District Hospital. On the first day we met Dr. Amos, our friendly supervisor. With him we made a schedule for the next three weeks – we were especially interested in surgery, so we agreed that Dr. Amos would take us with him whenever he would operate. In each week we would be observing one of the hospital’s different wards.

In the maternity ward we saw how giving birth can be extremely painful – there was no epidural analgesia. Occasionally, when the delivery was prolonged, the mother was rushed to the operation theatre to have a Caesarean section. In other wards we learned the most common diseases of the area, and malaria was the number one diagnosis. In addition to learning patients’ clinical symptoms, the laboratory staff taught us how to spot the malaria parasite from blood smears. One day we went to the infectious diseases ward, where we prescribed meds for HIV and tuberculosis. Mostly we were observing, for we were still far from being fully qualified physicians.

Our internship-program wasn’t too strictly fixed. It was up to us when and where we would be working each day. Doctors didn’t always remember to find us when there was a ward round or something going on in the theatre, so we tried to be alert and many times waited considerable time for something to happen. But we had already internalized that one of the most important assets in Tanzania is the hamna shida -mindset.  I would translate it something like “come what may and chill, even if nothing comes”.

We had lots of free time. There was actually a pool on the community grounds, where we made sure to store up enough D-vitamin for next winter. We also had a chance to do a weekend safari trip. There we learned to appreciate the wonders of the wildlife. For example, that a zebra is a black-colored horse with white stripes, not a white-colored horse with black stripes.

I guess one essential thing regarding our medical training was to see what it really means to treat patients with low resources. This internship sure helps to see how valuable the ultrasound and the ECG are in diagnostics. Another thing was that around Tanzania it’s not as self-evident that western medicine is the way to go when you want to get better. Many people will rather go to see a witch doctor or treat themselves with traditional means. It is known that when people believe that they have received good treatment their condition will improve more compared to those who believe that their treatment has been bad, even though the objective treatment given would have been the same. The power of placebo is universal, and a good doctor will need good interaction skills anywhere in the world.

Goodbyes are seldom easy. In the end our house had started to feel like home, and our communication with the family had improved enormously. On the last day we cooked dinner together and danced through the night. We have stayed in touch with Dr. Amos via WhatsApp; he loves sending thrilling pictures.

We still had a week left before our flight back, so we did some traveling and souvenir shopping. And we happened to find an abandoned ghost hotel, but that’s out of context and another story.  

All this said, I would recommend this kind of trip to anyone who wants to get away from everyday routines and to immerse oneself in a different world. It’s not all different, though. Like in every place that humans dwell, here you’ll find misery, faith, love, envy and happiness. And all this you can experience without perfectly mastering Swahili. Hamna shida, go and see for yourself.

Tatu Kantonen

Tatu is a 22-year-old medical student from Finland. He soon found out that his name means ‘three’ in Swahili and is a common girl’s name in Tanzania. After countless conversations with locals about this subject he still feels like a man.

If you got interested, be in contact!

Mail: taskan (at) utu.fi

Twitter: @TatuKantonen

Syntynyt vapaaksi (Booster 3/2014)

Lähden parin viikon päästä Tansaniaan vapaaehtoistöihin. Valmistautuessani matkaan mieleen palaavat viime kesän muistot ja odotukset ennen kuin lähdin Kalkuttaan töihin.

Muistan halunneeni lähteä mahdollisimman avoimin mielin. Ajattelin, että haluan soluttautua mahdollisimman hyvin paikallisten joukkoon ja oppia elämään kuten he. Tekisin samaa työtä kuin he, söisin samaa ruokaa kuin he ja pukeutuisin kuten he. Ja ihonvärillä ei ole mitään väliä – olisin kuukauden tasa-arvoisessa asemassa intialaisten kanssa.

Pääsimme muiden vapaaehtoisten kanssa asumaan Kalkutan esikaupunkiin. Huomasin pian, että kaikki paikalliset tuijottavat meitä, jatkuvasti. Se oli ahdistavaa – mitä niin ihmeellistä meissä oli? Iltaisin kävimme usein hakemassa ruokaa läheisestä nuudelibaarista, jossa valtava nuudeliannos maksoi joitain senttejä.

Nuudelibaarissa oli töissä suunnilleen ikäiseni poika. Hänen isänsä näytti yleensä hapanta naamaa, mutta poika jaksoi aina hymyillä kun kuljimme ohi. Mielestäni se oli urhoollista: poika teki töitä kellon ympäri kuutena päivänä viikossa pienessä kopissa. Päivät eivät voineet erota toisistaan kovin paljoa, välillä ehkä myytiin enemmän kana- kuin kasvisnuudeleita.

Mietin, miksi elämämme on niin erilaista. Hän on varmaan fiksu kuten minä, hän on minun ikäiseni ja luultavasti vielä hieman paremman näköinen. 

Vaikka söimme eräs ilta samanlaisen nuudeliannoksen kadun varressa, emme olleet tasa-arvoisessa asemassa. Tajusin, että suurin ero on se, että minulla on koti Suomessa ja opiskelupaikka lääkiksessä. Minulla oli pääsylippu pois yltäkylläiseen elämään – hänen tulevaisuutensa oli sinetöity nuudelibaariin, jonka hänen isänsä oli perustanut. Ja varmaan hänkin pitää itseään onnellisena, ainakin niihin lapsiin verrattuna, jotka käpertyvät öisin kulkukoirien kanssa nukkumaan kauppakadun reunoilla. 

Saan opiskeluaikana valtiolta helppoa rahaa, ja valmistumisen jälkeen on odotettavissa, että palkkani on varsin hyvä. Raha tuo vapautta, se on selvä: miten muuten voisin matkustaa Intiaan tai Afrikkaan? Silti suurin rikkaus mikä minulla on, on oikeasti valinnan vapaus: olen saanut valita itselleni mieluisan ammatin, mukavan asunnon ja paikan missä elää. Kaiken lisäksi minulla on roppakaupalla aikaa, jolla voin tehdä mitä haluan.

Ja nyt kun asiaa ajattelee, ei ole mikään ihme, että vapaaehtoistyöntekijää tuijotetaan Intian kaduilla – se on heille ihme, että joku voi matkustaa ympäri maailmaa ja tehdä elämällään mitä haluaa. Enkä ole ihmeissäni, vaikka osaan katseista sekoittuisi ripaus kateutta tai pahansuopuutta. Onhan tämä epäoikeudenmukaista: syntymällä Suomeen sain lottovoiton, vaikka en koskaan lottoa.

Ehkä Tansanian reissu antaa jälleen uusia ajatuksia. Ainakin nyt ymmärrän, että paikalliseksi ei voi muuttua yhdessä yössä. Kaikella vapaudella on rajansa.

Muistiinpanoja medikalisaatiosta

  

Mitä medikalisaatio on?

Medikalisaatio on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa aiemmin ei-lääketieteelliset onglemat muuttavat muotoaan lääketieteellisiksi. Erilaisista sosiaalisista ja yleisinhimillisistä kysymyksistä aletaan puhua lääketieteen termein, ja myös ratkaisuja haetaan jatkuvasti enemmän lääketieteen piiristä. Medikalisaatio vahvistaa lääketieteen ja -teollisuuden asemaa yhteiskunnassa.

Medikalisaatiota ei voida pitää ainoastaan hyvänä tai huonona asiana – se on ajallemme tyypillinen ilmiö, jonka vaikutus on syytä tiedostaa. Tavallisesti medikalisaatio on ymmärretty ennemmin negatiiviseksi ilmiöksi, mahdollisesti johtuen siitä, että negatiiviset vaikutuksen on helppo havaita: terveysmarkkinoiden nousu ja terveyskuluttaminen ovat tulleet jäädäkseen. Tälläkin kolikolla on vähintään kaksi puolta: elämänlaatua on ollut mahdollista parantaa monilla sellaisillakin elämänalueilla, joita ei aikaisemmin mielletty lääketieteen osa-alueiksi.

Postmodernin ja premortemin ahdistuksen hoidosta

Individualistisen aikamme ihminen, sinua ahdistaa. Haluat pärjätä kaikilla elämänaluailla, mutta sinulla on vakava ongelma: aikaa ja rahaa ei ole koskaan tarpeeksi. Yksilöllistä tuskaasi ei ymmärrä kukaan, olethan ainutlaatuinen. Voit silti halutessasi jakaa olosi sosiaalisessa mediassa ja tuntea olevasi elossa, kun virtuaaliset peukalot nousevat ympärilläsi kohti taivasta.

Terveys on helppo mieltää samaksi asiaksi kuin hyvä elämä ja onnellisuus. Kukapa ei haluaisi olla terve ja toimintakykyinen, sillä ne luovat mahdollisuuden toteuttaa itseään ja olla se, kuka haluamme olla. Terveys on ennen kaikkea vapautta.

Voidaan ajatella, että medikalisaatio on eräänlainen kollektiivinen avunhuuto. Haluamme elää hyvää elämää ja uskomme lääketieteen voivan auttaa meitä saavuttamaan sen. Osaltaan tämä johtuu tieteenalan huimasta kehityksestä – osa aiemmin tappavista taudeista on enää etäinen muisto. Kuolemaa emme vielä pysty estämään, mutta siitä huolimatta vanhenemista on alettu pitää sairausmaisena ilmiönä. Nälkä kasvaa syödessä.

Koska olemme huomanneet, että lääketiede toimii, ulotamme vaatimuksia paremmasta uusille elämänaluaille. Eettisia kysymyksiä nousee esimerkiksi siitä, onko oikein kuluttaa resursseja vanhenemisen tai seksuaalisen pidättyväisyyden hoitoon. Olemme väistämättä tilanteessa, jossa lääketieteessä on enemmän mahdollisuuksia kuin näiden edellyttämiä resursseja. Joudumme siksi arvottamaan ja priorisoimaan terveyspalveluja.

Seuraavassa luvussa pohditaan lähemmin medikalisaation yhteyttä kuluttamiseen ja markkinoiden muodostumiseen.

Terveyden kysyntä ja konsumerismi

Terveydestä on kasvaneen kysynnän myötä tullut kauppatavaraa: sitä myyvät niin luontaistuoteliikkeet, yksityiset lääkäriasemat kuin naistenlehdetkin. Kaupalliset intressit hyötyvät medikalisaatiosta.

Konsumerismilla tarkoitetaan kuluttajalähtöisyyttä. Konsumerismi lääketieteessä tarkoittaa ajatussuuntaa, jossa ihmisen nähdään toimivan terveyden kentässä kuluttajan tavoin: hän etsii mahdollisimman hyvin itselleen sopivaa hyödykettä, joka on mahdollisimman laadukas ja edullinen. Konsumerismin myötä potilaita on alettu kutsua joissakin yhteyksissä asiakkaiksi.

Konsumerismi vahvistaa medikalisaatiota ja toisin päin. Markkinatalous etsii aktiivisesti uusia kaupallistettavia terveyshyödykkeitä. Hyvin markkinoidut terveyshyödykkeet menevät hyvin kaupaksi. Sovellettaessa markkinatalouden viitekehystä lääketieteen ja terevydenhuollon alalle havaitsemme alan erityispiirteitä, jotka on syytä pitää mielessä konsumeritisessa ajattelussa. Ne ovat samalla myös mahdollisten eettisten onglelmien lähtökohtia.

Ensinnäkin terveyspalvelujen asiakas ei ole lähes koskaan tiedollisesti riittävällä tasolla voidakseen tehdä vapaata ja riippumatonta arviointia eri terveyshyödykkeiden välillä. Asiakas tarvitsee tällöin niin sanotun agentin, joka toimii tiedonlähteenä ja avustaa päätöksenteossa. Terveydenhuollossa agenttina toimii yleensä potilaan lääkäri, ja heidän välillään vallitsee tiedon epäsymmetrian luoma asiakas-agenttisuhde. Jos yksityisen puolen lääkärin tarjoamat tutkimukset vaikuttavat hänen yrityksensä tulokseen ja sitä kautta välillisesti hänen omaan palkkaansa tai työsuhteeseensa, on kyseessä agnettisuhdetta vinouttava eturistiriita.

Toisaalta kuluttajan ja maksajan suhde on terveydenhuollossa huomattavan erilainen kuin perinteisessä markkinataloudessa. Julkisen terveydenhuollon puolella asiakas ei maksa omista hyödykkeistään täysimääräisinä, vaan huolehtii ainoastaan potilasmaksuista julkisen rahoituksen vastatessa suurimmasta osasta kuluja. Asiakas joutuu näin kyseenalaiseen ja palvelujen ylenmääräiselle käytölle altistavaan asemaan kuluttajana, kun kolmas osapuoli toimii maksumiehenä hänen hyödykkeistään. Yksityisellä puolella asiakas ja hänen vakuutuksensa huolehtivat tyypillisesti terveyshyödykkeiden maksamisesta. Eettinen ongelma piilee siinä, onko potilaan oikeus ostaa itsellee mielin määrin tutkimuksia ja toimenpiteitä varojensa mukaan, todellisen kuluttajan tavoin. Yleisesti tätä ei pidetä toivottavana epätasa-arvon, merkittävien vaihtoehtoiskustannusten ja medikalisaation epätarkoituksenmukaisen kiihtymisen vuoksi.

Tilannetta monimutkaistavat erilaiset tilaaja-tuottajamallit ja useat samanaikaiset rahoittajat. Myöskään toimenpiteiden todelliset ja tarkat kustannukset eivät useinkaan ole hoitopäätöksiä tekevän asiakas-agenttiparin tiedossa. Tästä huolimatta lääkärien olisi syytä aina pyrkiä arvioimaan tarjoamiensa hoitojensa kustannusvaikuttavuutta ja vaihtoehtoiskustannuksia. Resurssien hukkaaminen tehottomuuteen on epäeettistä reurssien omistajasta riippumatta.

Medikalisaatio ja media

Terveysaiheiden käsitteleminen mediassa herättä jatkuvasti laajaa kiinnostusta ja keskustelua. Kuten Iltalehden uutispäällikkö Ristamäki totesi Pressiklubissa 21.2., ”sairausjutut eivät floppaa”. Samassa ohjelmassa keskusteltiin median vastuusta terveyskysymyksissä medikalisaation myötä kasvaneen kysynnän edessä.

On selvää, että harhaanjohtavaan uutisointiin liittyy eettisiä onglemia. Hiljattain infuenssakuolemantapausten raportointi sai ihmiset ryntäämään rokotteiden perään, ja ne loppuivat terveyskeskuksista. Tämä poiki lisää lööppejä, jotka edelleen lisäsivät kansallista paniikkia. Lehdet katosivat kioskin hyllyltä nopeasti kuin influenssarokotteet lääketukusta.

Ongelma pelkistyy lukijoiden ja toimittajien tietojen vajavuuteen. Varsinaisia terveyteen erikoistuneita toimittajia on hyvin vähän huolimatta terveysaiheiden huomattavasta painoarvosta. Asiaan huonosti perehetynyt toimittaja ei välttämättä osaa kysyä oleellisia kysymyksiä tai kirjoittaa juttua vaaditulla tarkkuudella. Media kykenee myös nostamaan yksittäiset eriävät mielipiteet samanarvoisiksi jopa koko tieteellisen konsensuksen kanssa. Lukijalta puolestaan puuttuu sekä tietoa itse käsiteltävästä terveysaiheesta että käsitys kokonaiskuvasta. Näin lukijalle voi tulla epämääräinen tunne siitä, että mihinkään tietoa tarjoavaan tahoon ei voi luottaa, median antaessa konflikteille kohtuuttoman paljon palstatilaa.

Medikalisaation mahdollisuudet

Medikalisaatiossa on myös hyviä puolia. Se on osoittanut uusia aluevaltauksia lääketieteelle. Osaan näistä haasteista lääketiede on kyennyt vastaamaan erinomaisesti, parantaen ihmisten elämänlaatua ja terveyttä.

Psykiatriset sairaudet ovat yksi esimerkki, jossa medikalisaatiolla on ollut merkitystä. Aiemmin yksinkertaisesti hulluina pidetyt ihmiset ovat saaneet lääketieteellisen diagnoosin, kuten skitsofrenian. Tavallaan joitakin ihmisen luonteena tai sieluna pidetyistä ominaisuuksita on onnistuttu identifioimaan sairauksiksi, joilla on syy ja joita voidaan hoitaa. Näin mielen häiriöiden aihauttama stigma on vähentynyt. Kyseisisä potilaita on onnistuttu auttamaan lääkkeellisesti elämään tavanomaista elämää sen sijaan, että heidät vain sidottaisiin sänkyyn hullujenhuoneella. Huomautettakoon, että tällaista liikehdintää on tapahtunut myös päinvastaiseen suuntaan: homoseksuaalisuutta ei yleisesti enää (onneksi) nähdä sairautena.

Elintason, hygienian ja lääketieteen kehityksen vuoksi teollisuusmaiden asukkaiden elinikä on pidentynyt ja elämänlaatu parantunut. Lisäksi ihmistä kyetään pitämään hengissä lääketieteen keinoin hyvin pitkään tämän omien voimien ollessa jo lopussa. Ihmisen olessa kuolemaisillaan olemme rajapinnalla, jossa kohtaavat elämä, kuolema ja lääketiede. On perusteltua kysyä, kuinka pitkälle ihmiselämää on oikein venyttää ja millä hinnalla. Vaikka lääketieteeltä vaadittaisiin jatkuvasti uusia keinoja parantaa ihmiselämää, harva uskaltaa vaatia kuoleman estämistä.

Vanheneminen on voimakkaasti medikalisoitunut ilmiö. Hyvänä puolena on vanhusten elämänlaadun parantuminen: eturauhasen liikakasvuun liittyvää inkontinessia voidaan nykyään hoitaa. Tällaiset keinot helpottaa ikääntymisen vaivoja estävät vanhuksen invalidisoitumista ja mahdollistavat osallisuuden yhteiskuntaamme. Tällaista kehitystä on vaikea pitää epäeettisenä, vaikka kuinka näkisi vanhenemisen luonnollisena elämään kuuluvana prosessina.

Lähteinä käytetty

- Lääkärin etiikka ­-kirjaa (Suomen Lääkäriliitto 2013)

- Terveystaloustiede-kirjaa (Sintonen, Pekurinen 2009)

- vahvaa mutu-tietoa