Kirjeestä ystävälle
22.4.2012
--
Evoluutioteoria. Niin kuin olemme todenneet, sillä pystyy
selitämään hyvin monet elämän mekanismit lajien kehittymisestä talouteen.
Evolutiivinen järjestelmä on rakenteeltaan kilpailullinen.
Vain ominaisuuksiltaan parhaat saavat siirtää perintönsä jälkipolville. Olento
saa oikeutuksen jälkeläistensä olemassaololle olemalla tarpeeksi hyvä, parempi
kuin muut.
Taloudesta on jo paasattu paljon, haluan keskittyä ihmisten
välisiin suhteisiin. Nykymaailmassa ”evoluutiovaluuttaa” eivät ole enää
automaattisesti parhaat fyysiset valmiudet vaan status. Status voi koostua
monista osatekijöistä: raha, valta, erityisosaaminen (esim. bassonsoittotaito
tai taiteellinen kyvykkyys), ulkonäkö jne. Ihmiset pyrkivät olemaan ainakin
jollain (mieluiten useammallakin) elämänalueella parempia kuin heidän
sosiaalisen verkostonsa jäsenet. Miksikö? Joku voisi väittää, että saadakseen
parhaan parittelukumppanin. Onko toimintamme perimmäinen kannustin aina tehdä
vaikutus häneen?
Jos toimintamme pohjaa eläimellisille tarpeillemme ja evoluutioteorian
kilpailuperiaate vaikuttaa kaikilla elämänalueillamme, missä on humanismin
paikka? Onko pyytteetöntä altruismia olemassa, ajattelemmeko joka tilanteessa
vain itseämme ja seksiä?
Inhimilliset reaktiot ovat toivon pilkahdus (muuten olisimme
kaikki psykopaatteja). Suurin osa meistä samaistuu toisiin ihmisiin ja kykenee
empatiaan.
Kysynkin nyt: voiko ihminen ylittää alkukantaiset viettinsä
ja aidosti rakentaa maailmaa muidenkin kannalta hyväksi? Mikä siihen motivoi,
empatia? Ylittääkö toisen samaistuminen oman elämän tärkeyden ja
kilpailuvietin? Voimmeko luopua evolutiivisesta kilpailun universaalista
kulttuurista? Tämä mekanismi tuntuu ylivoimaisen ja murskaavan
rakenteelliselta. Onko siitä luopumisen
pohtiminen realistista? Pysähtyykö tällöin kehitys? Onko kehitys itseisarvo tai
moraalisesti oikein?
--
22.9.2012
Monelle oman itsensä kannalta paras elämä on luonteeltaan empaattinen. En siis ole enää niin huolissani puhtaan altruismin olemassaolosta, oikeastaan olen melko varma, ettei sellaista ole. Mutta se ei vähennä toisiin ihmisiin samaistumisen ja siitä seuraavien tekojen moraalista arvoa.
