Booster 1/2012:
Kiekkokansamme kohtalo
Tervetuloa kovaan
maailmaan, jossa sota on politiikkaa ja poikittainen maila pelinrakentamista.
Suomen vapaa kansa saavutti suurimman voittonsa sitten
talvisodan lunastaessaan jääkiekon maailmanmestaruuden viime vuonna. Kauan oli odotettu tällaista
suomalaiset yhdistävää riemua. Eikö kohmeinen juoppokin jo huudahda ojansa
pohjalta, täynnä elämää: ”minä olen maailmanmestari!”
Olen silti huolissani. En tiedä missä vaiheessa rehellinen
voimien mittelö jääkiekkokaukalossa muuttui suurin piirtein rikolliseksi
toiminnaksi, mutta viime syksyn älämölöstä päätellen niin on joka tapauksessa
tapahtunut. Tiedotusvälineitä pommittavat ääri-liberaalit hippipoliitikot ovat
lopultakin onnistuneet sumentamaan terveen järjen.
Toivon kuitenkin jokaisen täyspäisen kansalaisen ymmärtävän,
ettei sen paremmin ihmisiä kuin puitakaan halailemalla voiteta mitään. Päinvastoin:
jos emme ole parempia kuin toiset työntekijät, toiset sotilaat ja toiset pelaajat,
putoamme ja jäämme jalkoihin. Elämä on jatkuvaa play offia, vailla erätaukoja.
Siispä esittelen seuraavaksi muutamia parannusehdotuksia, joilla vahvistetaan
jääkiekkokulttuuriamme ja sen myötä koko kansakuntamme selkärankaa.
Jääkiekkojunioreitamme valmentamaan on pikimmiten pestattava
ammatitason nyrkkeilijä, joka opettaa nuorille, ettei elämässä tai varsinkaan
kaukalossa pyydellä anteeksi. Muuten saa turpaansa. Taisteluvalmennus parantaa
myös merkittävästi valmiutta penkkiurheiluun sekä humalaiseen jälkipuintiin.
Nämä kansallislajit ovat nuorison keskuudessa jopa mailamittelöäkin suuremmassa
suosiossa.
Ilmeisesti Venäjän kiekkojunnujen taktiseen johtoryhmään
kuuluu jo huippunyrkkeilijän lisäksi taekwondon, potkunyrkkeilyn sekä vapaapainin
ammattilainen. Määrärahoja lapsipelaajasotilaiden kouluttamiseen ohjataan jo 50
000 jeniä päivässä. Tämä muodostaa
merkittävä uhan Suomen maailmanmestaruudelle. Jääkiekkoliiton komentajalle on
siis ehdottomasti annettava lisää valtaa ja mahdollisuuksia palauttaa
ykkösketjun puolustus tämän ajan tasolle.
Kyetäksemme taistelemaan ulkovaltojen joukkueita vastaan
meidän on lisäksi määrätietoisesti alasajettava peliä kahlitsevaa säännöstöä. Ainoana
sallittuna kontaktimuotona taklaus jättää paljon arvailujen varaan, ja pakottaa
pelaajat selvittämään todellisen kaukalon kuninkaan vasta pelin jälkeen. Hurmeinen
taisto tulisi käydä pukuhuoneen sijasta jäällä: näin yleisölle tajoutuu mahdollisuus
kannustaa poikaansa ja valmentajille tapa löytää joukkueidensa eliitit
tositilannetta varten. Säännöt eivat saa hyydyttää pelin todellista luonnetta –
miehen on saatava olla eläin kylpien veressä ja hiessä, sisällispeleissäkin.
Myös meidän lääketieteen opiskelijoiden tulee tehdä voitavamme
suomalaisen jääkiekkoilun tilanteen parantamiseksi. Tulemme olemaan usein nuorison
kanssa tekemisissä neuvolassa ja terveyskeskuksissa, nuorten urheilulääkäreistä
ja lastenlääkäreistä puhumattakaan. Meillä on siten edellytykset olla mukana kasvattamassa
urheilijoita, joiden oikeaa suoraa ja tappajan katsetta ei kiekkokonfliktien
veteraanien kuten Liivikin tai Luttisen tarvitse hävetä. Olennaista on totuttaa
lapsi siihen, että ilman väkivaltaista käytöstä ei yksinkertaisesti pärjää. Aggressiobehaviorismin
soveltaminen neuvolassa voi tarkoittaa esimerkiksi lelun viemistä ja
murskaamista jalan alla. Vanhempien lasten kanssa hyvä lähetymistapa on ärsytyskeskuksen
stimulointi verbaalisesti tai yli-ironisilla teksteillä.
Joutavoinen
